Vähän aikaa sitten ystäväni Robert, Porvoosta, soitti. Tutustuimme alokkaina ja sieltä tiemme jatkui Reservialiupseerikouluun sekä Reserviupseerikouluun Haminassa. ”Anders, nyt meidän on lähdettävä. Nyt on käyttöä opeille, joita saimme silloin. Meidät on koulutettu ja meidän on nyt annettava panoksemme Ukrainan vapauden puolesta.” Robert oli tuohtunut, innostunut ja vakuuttunut.
”Enpä usko, että tällaisia kehäraakkeja sinne huolita. Ja onhan meidän upseerikoulutuksesta jo aikaa. Tekniikkakin on kehittynyt huimasti”.
Keskustelimme pitkään. Huoli ja mielipaha Venäjän nykyjohdon ajatuksista oli yhteinen. Miten rajanaapurimme järjestelmä voi tuottaa tuollaisia ajatuksia ja onko Putinilla pitkään ollut tällaisia nationalistisia ajatuksia?
Puhelumme jälkeen muistui mieleeni matka Moskovaan maaliskuussa 2008. Suomen suurlähetystössä pidin alustuksen Venäjän yksipuolisesti asettamista puun vientitulleista, puukaupasta sekä metsäkysymyksistä sikäläiselle lehdistölle. Tämän seurauksena nimeni mainittiin legendaarisen Izvestija-lehden etusivulla. Oletettavasti ensimmäisen ja viimeisen kerran. Izvestija kirjoitti (6.3.2008):
”Suomen suurlähetystöön kutsuttiin venäläisiä toimittajia, jotta heille voitaisiin ilmoittaa omanlaisensa ultimaatumi. Jos emme peruuta päätöstämme nostaa raakapuun vientitulleja ensi vuoden alusta, Suomi kieltäytyy venäläisestä puutavarasta. Ja koska emme ole vielä rakentaneet omaa puunjalostusteollisuutta, kymmenet venäläisyritykset ajautuvat perikatoon ja 40 000 ihmistä jää työttömäksi. … Kun vientitullit nousevat 50 euroon kuutiolta meidän on kieltäydyttävä Venäjän-puukaupasta, ilmoittaa Suomen metsäteollisuus ry:n varajohtaja Anders Portin kategorisesti toimittajille.” (Käännös: Luonnonvarakeskus)
Työkaverit naureskelivat asialle. ”Edellisen kerran kun joku suomalainen uhkasi Venäjään suuntaan, tämä oli Mannerheim – nyt se on Anders” eräs vääräleuka sanoi. Ilmeisesti työkaverit olivat vakuuttuneita siitä, että olen melko diplomaattinen ja harvoin käyttäydyn aggressiivisesti. Izvestian käyttämät sanat ultimaatumi ja kategorisesti eivät työkavereideni mielestä ilmeisesti oikein luonnehtineet minua.
Näin jälkikäteen voi tietenkin miettiä, olisiko silloin, vajaa 15 vuotta sitten, tilanteesta ollut luettavissa jotain. Esimerkiksi sen, että Venäjän johto ei välitä pätkääkään kansainvälisestä yhteistyöstä tai säännöistä, että oman kansan kärsimyksillä ei ole painoarvoa tai että maan johto luulee, että maa voi pärjätä kansainvälisesti parhaiten yksin ja käyttämällä voimaa ja pelottelemalla muita.
Surullinen tilanne. Venäjä on nimittäin hieno maa. Mutta sen johto on läpeensä paha.